Browsing all articles tagged with Tarinatalous
Tou
28

Ajat ovat muuttuneet

1. Tarina ratkaisee paljon. Jopa kaiken, kun mietitään kuluttajan keskimääräisiä ostopäätöksiä. Ostimmepa sitten muhkean kaupunkimaasturin tai pussillisen luomuporkkanoita, on tuotteen tarina se ratkaisevin ostopäätöstämme ohjaava tekijä.

2. Turvallisuus on suuri riskitekijä. Mitä enemmän riskejä yritys ottaa ja mitä “vaarallisimmilla vesillä” liikutaan, kasvaa todellisen menestyksen mahdollisuus huomattavasti.

3. Markkinointi on kuollut. Ja se on myös kuopattu. Kannattaa siirtäkää rahaa enemmän janan alkupäähän. Tuotekehitys, innovaatiot ja design ovat avainsanoja menestykseen. Ajatelkaapa vaikka Speedoa. Speedo on vallannut Niken nenän edestä uima-asu markkinat haltuunsa. Nike on käyttänyt rahansa markkinointiin, mutta Speedon tuotekehitys on ollut aivan omaa luokkaansa. Nikellä on uima-asuja, Speedolla on uima-asuja, joilla Michael Phelps ui maailmanennätyksiä.

4. Tuotteen lanseeraminen on nykyään todella helppoa. Voit julkaista esimerkiksi e-kirjan käytännössä lähes nollabudjetilla. Pystyt lanseeraamaan käytännössä melkein minkä tahansa nettikaupan jopa muutamassa tunnissa. Kaikki on valmiina, sinun tarvitsee vain kääntää avainta virtalukossa.

5. Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat. Tämä taitaa olla kyllä aika vanha sääntö, mutta nykyään se toimii entistä paremmin. Kovimmat antajat ovat myös niitä menestyneimpiä tyyppejä. Mitä enemmän ajattelet muita, sitä enemmän muut ajattelevat sinua. Jos autat kilpailijaasi menestymään, myös oma menestymisesi todennäköisyys kasvaa. Älä jaa hyvää, vaan jaa parasta. Se tulee vielä parempana takaisin.

6. Laita kaikki munat samaan koriin ja hanki monta koria ja vielä enemmän munia. Etsi sitä jackpot-juttua avoimin mielen, äläkä pelkää epäonnistumisia. Jos jokin juttu ei toimi, niin siirry seuraavaan. Nykyään on jopa pienyrittäjän helppo pitää monta narua hyppysissään. Eli suuntaa rohkeasti uusille markkinoille ja toteuta hulluimmatkin ideat. Ja vaikka kaikki yhtaikaa. Se toimii.

Etkö usko? Mene metsään ja etsi joku keskikokoinen puu. Kävele puusta 20 metrin päähän ja ota käteesi kivi, jonka jaksat nostaa kohtalaisesti yhdellä kädellä. Yritä nyt osua tällä möhkäleellä puuhun. Todennäköisesti epäonnistuit. Koita nyt ottaa kourallinen pienempiä kiviä ja viskaa ne puuta kohti. On todennäköistä, että ainakin yksi osui maaliin. Jopa monta.

Tou
23

Rakenna itsestäsi brändi sosiaalisen median avulla

Gary Vaynerchuk on todellinen moottoriturpa, joka puhuu paljon, mutta asiaa. Seuraavan videon sisällön voi oikeastaan tiivistää yhteen lauseeseen. Tee sitä, mitä rakastat.

Tou
20

Olkaa aitoja

Jos haluat erottua joukosta, niin sinun tarvitsee vain olla aito. Kovin yksinkertaista, mutta Suomessa vain harva yritys on ymmärtänyt tämän tosiasian. Tuntuu, että täällä yritetään tehdä kaikki mahdollinen sen eteen, että tarina olisi mahdollisimman epäaito.

Yksi tyypillisimmistä trendeistä on tämä “ilmastomarkkinointi”, jossa jokainen yritys on vihreä ja ajattelee kaikessa tekemisissään luontoa. Tai ainakin tämänkaltaista viestiä yritetään välittää. Ei tuommoista tarinaa usko kukaan ja se on loppujen lopuksi täysin epäolennainen viesti.

Ihmiset haluavat kuulla aidon tarinan. Tarinan, joka puhuttelee, ravisuttelee ja viestii todellisista arvoista. Eli olkaa aitoja!

Tou
7

Helpompi lähestymistapa

Author Jarkko    Category Markkinointi     Tags ,

Ihmiset ovat nykyään immuuneja mainoksille. Etenkin nettimainoksille. Kun myyt yrityksesi palveluita ja tuotteita netissä, niin muista ajatella asiaa aina potentiaalisen asiakkaan näkökulmasta. Eli mikä saa paatuneen ja informaatioähkyssä elävän ihmisen innostumaan mainoksestasi?

1. Kohdenna viestisi auringon tarkkuudella.

2. Älä myy mitään.

3. Lupaa jotain suurta.

4. Herätä vietti.

Miten tämä sitten toteutetaan käytännössä? Tulen paljastamaan ratkaisun tähän ja moniin muihin mielenkiintoisiin kysymyksiin tulevan kesän aikana. Eli muista seurata blogiani…

Tou
5

Miksi tyytyä hyssyttelyyn kun voit luoda ilmiön

99% suomalaisyrityksistä suhtautuu verkkomaailmaan täysin väärällä asenteella. Internetissä lähinnä vain ollaan koska siellä on pakko olla. Kotisivut ja ehkä Facebook-profiili, mutta siinä se sitten onkin. Rajojen rikkominen, intohimo ja ilmiön luominen ei tule edes mieleen.

Jos lähtökohtainen asenne on tämä, niin ei ole ihme, että useimmissa yrityksissä nähdään internet pelkästään pakollisena kuluna. Ja sitä se monessa tapauksessa onkin.

Tästä ei voi kuitenkaan syyttä pelkästään yrityksiä, sillä verkkomaailman kehitys on ollut viime vuosina niin huimaa, että siinä on ollut vaikea pysyä perässä itse kullakin. Vastuu on siis myös meillä, jotka tarjoavat yrityksille ratkaisuja verkkomaailman hyödyntämiseen.

Tuntuu, että monet sosiaalisen median alalla toimivat yritykset kusettavat härskillä tavalla asiakkaitaan. Puhutaan kauniita, luodaan Facebook fanisivu ja taputetaan olalle sekä lähetetään lasku.

Eihän sen näin kuulu mennä. Kun avaamme oven verkkomaailmaan, on tärkeää astua sisään rinta rottingilla ja puhaltaa huoneeseen yrityksen isoa tarinaa. Joka henkäyksellä luodaan ilmiötä, joka rupeaa elämään verkkomaailmassa omaa elämäänsä. Näin rakennetaan nykyaikana brändiä.

Lyhyesti:

1. Tarina.
2. Kerro tarina.
3. Huolehdi, että tarina löydetään.

Tietoa

Kerron blogissani verkkoelämästä, markkinoinnista, verkostoitumisesta, web designistä ja tietysti bloggaamisesta.

Blogin pääasiallinen tarkoitus on antaa vinkkejä kohti parempaa verkkoelämää, mutta jaan avoimesti tietoani myös tehokkaasta ja nykyaikaisesta markkinoinnista.

Twitter You Tube

Aiheet

Avainsanat

AdSense Bloggaajan virheet Bloggaus Blogin brändäys Blogin markkinointi Brändi Brändäys Charlene Li Facebook Flash Fontit Google Hakukonenäkyvyys Hakukoneoptimointi Ikonit Ilmaiset Inspiraatio Intranet Josh Bernoff Kaupallistaminen Kirjoitustahti Linkit Mainokset Markkinointi Menestys MySQL tietokanta Sosiaalinen media Strategian viestiminen Tarinatalous Teeman muokkaus Trendit Twitter Työkalut Verkkovalta Verkostoituminen Vinkit Vuorovaikutteisuus Web design Wiki WordPress WordPress asennus WordPress lisäosat WordPress suomennos WordPress teema Yrityksen kotisivut

Edelliset kommentit

Blogroll