Tou
17

Mitä on nykyaikainen bisnes?

Ennen menestyksekästä liiketoimintaa saattoi tehdä niin, että ajateltiin vain maksimaalista tuottoa, eli sitä mistä saa mahdollisimman paljon rahaa. Muulla ei ollut väliä. Toki oli ihan mukavaa jos asiakas oli tyytyväinen, mutta se ei ollut mitenkään erityinen tavoite.

Nykyään tilanne on onneksi kääntynyt päälaelleen ja menestystarinoiden taustalla on täysin uusi kaava. Anna paljon. Anna muille enemmän kuin itse saat. Anna muille 100 euron edestä ja ota itse vain 10 euroa. Jaa osaamistasi ilmaiseksi ja avoimesti. Auta kilpailijoitasi menestymään paremmin, koska menestyt tällöin myös itse paremmin.

Jos tämänkaltainen ajattelu kuulostaa vieraalta, niin suosittelen nopeasti vaihtamaan ajattelutapaa. Ainakin jos haluat menestyä…

Tou
15

Pienyrittäjän tehokkaimmat markkinointivälineet internetissä

1. Google AdWords. Tehokkaasti kohdennettua markkinointia edullisesti. Riippuu tietysti hieman toimialasta, mutta yleisesti voidaan sanoa, että AdWords mainontaan käytetty rahamäärä ja sen avulla saavutettu myynti, on aivan eri ulottuvuudessa kuin esimerkiksi perinteinen lehtimainonta.

2. Bloggaus. Runsaasti hakukoneliikennettä hyvin pienellä vaivalla. Kaupan päälle saat aikaiseksi keskustelua asiakkaiden tai potentiaalisten asiakkaiden kanssa ja tätä kautta voit kehittää palveluasi, sekä myös luoda tiiviimpiä asiakassuhteita.

3. Twitter. Tehokas väline lisätä tunnettavuuttasi. Twitteriä käytettäessä täytyy tosin unohtaa varsinainen markkinointi ja keskittyä sen sijaan aitoon kanssakäymiseen.

Tou
13

Hyödynnä videoita

Tekemiesi videoiden avulla pystyt lähestymään asiakkaittasi tai lukijoitasi paremmin. Viestisi menee huomattavasti tehokkaammin perille kuin esimerkiksi pelkästään tekstiä käyttäen. Saat videoiden avulla tuotua esiin myös omaa persoonallisuuttasi ja tätä kautta erotut kilpailijoistasi. Lisäksi luotettavuutesi kasvaa potentiaalisen asiakkaan silmissä merkittävällä tavalla. Tämä toki riippuen videosi sisällöstä ja antamastasi vaikutelmasta.

Onnistuneiden videoiden luomiseen ei tarvita erikoisosaamista. Tarvittavat välineet löytyvät nykyaikaisista kännyköistä ja kameroista, joilla pystyy tuottamaan jopa HD-tasoista kuvaa. Toki jos haluat varmistua videon korkeasta laadusta, niin kannattaa varmaan kääntyä ammattilaisen puoleen. Jos taas haluat säästää kuluissa, voit löytää laadukasta ha edullista videokuvauspalvelua esimerkiksi opistoista, ammattikouluista tai alan harrastajilta.

Tou
10

Matkapuhelinteollisuuden Ford

Mikä siellä Nokian suunnalla oikein mättää? Alapuolelta löytyvästä lehtiartikkelissa on mielestäni aika hyvä yhteenveto Nokian suurimmasta ongelmasta. Nokia on epäonnistunut lähes täysin tarinansa kertomisessa. Ainakaan minulle Nokian välittämä viesti ei ole auennut. Jos tarinan kerronta ontuu, on menestystä ainakin jenkkilästä turha toivoa.

Klikkaamalla suuremmaksi:

Nokia varmasti yrittää olla “cool”, mutta ihmiset näkevät sen vain “Fordina”. Mielestäni Nokian puhelinvalikoima on aivan liian laaja ja osaksi tämän takia toimivaa tarinaa on vaikea luoda saati sisäistää. En tiedä olenko oikeassa, mutta minulle on muodostunut Nokiasta sellainen kuva, että yritys on viime vuodet etsinyt itseään. Valitettavasti taitaa olla niin, että tämä etsiminen ei ole ainakaan vielä tuottanut tulosta.

Tou
9

Eroon sähköpostiriippuvuudesta

Vielä vähän aikaa sitten kuuluin siihen ryhmää, joka tarkistaa sähköpostin vähintään 20 kertaa päivässä. Tämänkaltaiseen sähköpostielämään tuhlaantuu päivittäin helposti 1-3 tuntia tehokasta työaikaa tai arvokasta vapaa-aikaa. Neuvon nyt yksinkertaisen tavan miten pääset sähköpostiriippuvuudesta eroon niin ettei asiakkaasi, työkaverisi tai ystäväsi kärsi tästä millään tavalla.

1. Lue sähköposti korkeintaan 2 kertaa päivässä. Mieluiten pelkästään iltapäivisin. Päätä kellonajat milloin luet postin ja äläkä mielellään koskaan poikkea niistä. Toki tulee tilanteita jolloin joudut kuluttamaan sähköpostia enemmän, kuten esimerkiksi joku tärkeä ja kiireellinen työprojekti.

2. Jos saat yrityksesi web-sivuilta tai vaikkapa blogisi kautta todella paljon sähköpostia, niin hyödynnä automaattivastaajaa. Kerro viestissä ystävällisesti se, että luet sähköpostin kahdesti päivässä ja tämän ansiosta pystyt työskentelemään tehokkaammin sekä palvelemaan paremmin. Kerro myös kellonajat milloin luet postisi. Muistuta myös viestin lopussa siitä, että kiireellisessä tapauksessa voi ottaa yhteyttä puhelimella.

Tou
8

Valitse verkko-osoitteesi oikein

Lähtökohtana valita verkko-osoite yrityksen nimen mukaan on ymmärrettävä, mutta ei välttämättä oikea strategia. Oikein valitun verkko-osoitteen ansiosta on sinulla mahdollisuus kasvattaa hakukonenäkyvyyttäsi merkittävällä tavalla ja saada tätä kautta lisää kävijöitä sivuillesi.

Esimerkiksi jos siivouspalvelusi nimi on moppi, niin moppi.fi ei missään tapauksessa ole hyvä osoitevalinta. Sitä vastoi siivouspalvelu-moppi.fi on jo paljon parempi ratkaisu, sillä saat jo pelkästään osoitteen ansiosta hyvän edun moneen kilpailijaasi nähden.

Tietoa

Kerron blogissani verkkoelämästä, markkinoinnista, verkostoitumisesta, web designistä ja tietysti bloggaamisesta.

Blogin pääasiallinen tarkoitus on antaa vinkkejä kohti parempaa verkkoelämää, mutta jaan avoimesti tietoani myös tehokkaasta ja nykyaikaisesta markkinoinnista.

Twitter You Tube

Aiheet

Avainsanat

AdSense Bloggaajan virheet Bloggaus Blogin brändäys Blogin markkinointi Brändi Brändäys Charlene Li Facebook Flash Fontit Google Hakukonenäkyvyys Hakukoneoptimointi Ikonit Ilmaiset Inspiraatio Intranet Josh Bernoff Kaupallistaminen Kirjoitustahti Linkit Mainokset Markkinointi Menestys MySQL tietokanta Sosiaalinen media Strategian viestiminen Tarinatalous Teeman muokkaus Trendit Twitter Työkalut Verkkovalta Verkostoituminen Vinkit Vuorovaikutteisuus Web design Wiki WordPress WordPress asennus WordPress lisäosat WordPress suomennos WordPress teema Yrityksen kotisivut

Edelliset kommentit

Blogroll