Lok
8

Taustakuvioita

taustakuvio

Web-sivun taustan valitsemiseen kannattaa käyttää aikaa. Monesti yksinkertainen on kaunista ja toimivaa, joten pelkkä valkoinen tai vaikkapa musta tausta ajaa asian mainiosti. Jos kuitenkin haluat sivulle lisää eloa ja omaperäisyyttä, saattaa ratkaisu löytyä taustakuvioista. Taustakuviota pystyy hyödyntämään monella tapaa. Voit täyttää sillä sivun taustan kokoaan tai vain tiettyjä alueita sivustasi, kuten esimerkiksi sivun yläosan. Täydellisen taustan etsiminen on aikaavievää puuhaa, joten listaan tähän helpotukseksi muutamia sivuja, joista voit ladata ilmaisia taustakuvioita. Lue lisää

Syy
29

6 Twitter-ikonia

twitter_ikonit1

Olen totaalisen ihastunut Twitteriin! On varsin valitettavaa, ettei Twitter ole lyönyt itseään läpi Suomessa. Toivotaan, että sekin päivä vielä joskus koittaa… Suunnittelin eilen 6 twitter-ikonia, joita voit käyttää vapaasti omissa projekteissasi.

Lataa ikonit tästä

Syy
28

Mielenkiintoisia footer ratkaisuja

Footer (alatunniste, sivun alaosa) on perinteisesti jäänyt varsin vähälle huomiolle. Yleensä löydät sivun alalaidasta vain copyright-merkinnän, yhteystiedot ja jotain sekalaisia linkkejä. Nyt trendi on kuitenkin muuttumassa, ja etenkin monet bloggaajat on sisällyttänyt footer-osioon paljon oleellista tietoa, kuten viimeisimmät päivitykset ja kommentit. Vaikka footer sijaitseekin sivun alaosassa, ei se tarkoita sitä etteikö sen ulkoasuun ja sisältöön pidä kiinnittää huomiota. Listaan ohessa 10 mielenkiintoista ja inspiroivaa footer ratkaisua. Lue lisää

Syy
26

Katseenseuranta apuna web sivujen suunnittelussa

Yrityksen ja mainostajan kannalta on elintärkeää, että internet-sivut houkuttelevat käyttäjiä. Helppokäyttöiset ja yksinkertaiset sivut ja it-sovellukset jättävät asiakkaalle positiivisen kuvan yrityksestä. Katseenseurannalla voi tutkia esimerkiksi missä järjestyksessä käyttäjä lukee tietoa, ja jääkö jotain tyystin lukematta. Kokeneet netinkäyttäjät osaavat esimerkiksi hypätä nettisivujen mainosbannereiden ohi. Katseenseurantalaite kertoo, missä käyttäjän silmät liikkuvat ja mihin hänen katseensa kiinnittyy nettisivuilla. Lue lisää

Syy
23

Web design inspiraatioita

Author Jarkko    Category Web design     Tags ,


Mikä onkaan mukavampaa kuin ihailla muiden osaamista. Kaiken lisäksi tämä tutkiskelu on “ammatillisessa mielessä” varsin hyödyllistä, sillä sen avulla saa helposti uusia ideoita ja lähestymistapoja sivujen suunnitteluun. Lue lisää

Syy
15

3 ikonikokoelmaa

Käsinpiirretyltä näyttävät ikonit on etenkin bloggaajien suosiossa. Eikä syyttä, koska kaikki käsintehty tuo heti persoonallisuutta, oli kyse sitten fonteista tai ikoneista. Tässä 3 erilaista käsinpiirrettyä ikonikokoelmaa, joiden aiheena on sosiaaliset verkostot.


Handycons 2 | Lataa
iconset1


Hand ColorStroked icon pac | Lataa
ikonit2

Hand Drawn Doodle Icon Set for Bloggers | Lataa
ikonit3

Syy
8

4 hyödyllistä työkalua web-sivujen valmistukseen


Color Combos

color-combos

Kun suunnittelet web-sivuja, yksi tärkeimmistä asioista on oikeanlainen värimaailma. Color Combos antaa ideoita värimaailman määrittelemiseksi.

www.colorcombos.com


Converticon

converticon

Favicon on internetsivulle määriteltävä ikoni, joka näkyy useimpien selaimien osoiterivin yhteydessä ja suosikeissa. Näin voidaankin sanoa, että favicon on tärkeä osa web-sivun brändiä. Converticon.com palvelun avulla muutat jpg-kuvan helposti ico-tiedostoksi.

www.converticon.com


Spoon

spoon

Web-sivujen täytyy näkyä kunnolla eri selaimilla. Spoon on oiva apu tämän asian testaamiseen.

www.spoon.net


Icon finder
icon-finder

Laadukkaat ikonit on tärkeä osa web sivujen ulkoasua. Iconfinderista löydät yli 100 000 ilmaista ikonia.

www.iconfinder.net

Tietoa

Kerron blogissani verkkoelämästä, markkinoinnista, verkostoitumisesta, web designistä ja tietysti bloggaamisesta.

Blogin pääasiallinen tarkoitus on antaa vinkkejä kohti parempaa verkkoelämää, mutta jaan avoimesti tietoani myös tehokkaasta ja nykyaikaisesta markkinoinnista.

Twitter You Tube

Aiheet

Avainsanat

AdSense Bloggaajan virheet Bloggaus Blogin brändäys Blogin markkinointi Brändi Brändäys Charlene Li Facebook Flash Fontit Google Hakukonenäkyvyys Hakukoneoptimointi Ikonit Ilmaiset Inspiraatio Intranet Josh Bernoff Kaupallistaminen Kirjoitustahti Linkit Mainokset Markkinointi Menestys MySQL tietokanta Sosiaalinen media Strategian viestiminen Tarinatalous Teeman muokkaus Trendit Twitter Työkalut Verkkovalta Verkostoituminen Vinkit Vuorovaikutteisuus Web design Wiki WordPress WordPress asennus WordPress lisäosat WordPress suomennos WordPress teema Yrityksen kotisivut

Edelliset kommentit

Blogroll